Kestävä kehitys

Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Tämä tarkoittaa myös, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa.

Suomi on menestynyt kansainvälisissä kestävän kehityksen vertailuissa erityisen hyvin. Myös useat Suomen kunnat ja kaupungit ovat edenneet vahvasti kestävän kehityksen edistämisessä.

Julkisilla hankinnoilla on merkittävä rooli ympäristötavoitteiden edistämisessä. Julkisten hankintojen tärkeiksi valintaperusteiksi ovat nousseet tuotteiden ympäristövaikutukset. Suuren volyymin vuoksi julkisilla hankinnoilla on erityinen rooli hyvinvoinnin edistäjänä, uusien innovaatioiden lanseeraajana sekä kielteisten ympäristövaikutusten pienentäjänä.

Lisätietoa:
www.ymparisto.fi
kestävien valintojen edistäminen julkisissa hankinnoissa -periaatepäätös
hallitusohjelma sivu 51

EkoCentria on Savon ammatti- ja aikuisopiston yhteydessä toimiva valtakunnallinen hanketoimija, jonka tavoitteena on kestävien valintojen edistäminen julkisissa ruokapalveluissa erilaisten hankkeiden avulla. Näiltä sivuilta löydät tietoa käynnissä olevista hankkeista sekä EkoCentrian kehittämistä työkaluista kestävien valintojen toteuttamiseen.

Tutustu toimintaamme ja ota rohkeasti yhteyttä!

On ilo edistää kestävää kehitystä kanssasi!

 
Tulossa kalenteri 2012!