LÄHIKEITTIÖHANKE

2006-2009

EkoCentrialle osoitettiin jatkorahoitus Lähikeittiöhankkeen toteuttamiseen. Vuonna 2009 Lähikeittiöhanke toteutettiin Eduskunnan lisämäärärahalla MMM:n Laatuketjuhankkeena.

Vuoden 2006 alusta alkanut Lähikeittiöhanke on edesauttamassa laadukkaiden ja kestävien elintarvikehankintojen toteutumista ammattikeittiösektorilla.

Visio

Julkisen sektorin ammattikeittiöt toteuttavat KESTÄVIÄ hankintoja ja käyttävät ruuanvalmistuksessaan tuoreita elintarvikkeita, joiden toimitusketju on lyhyt.

Hankkeen tavoite

Lähikeittiöhankkeen tavoitteena on kehittää kestävät hankinnat eli KeHa -renkaaseen kuuluvissa kunnissa neuvonnan toimintamalli julkisten ruokapalveluiden elintarvikehankintojen kestävyyden edistämiseksi.
Keskeisenä tavoitteena on aktivoida julkisen sektorin ammattikeittiöiden ruokapalveluhenkilöstöä sekä niiden sidosryhmiä kestäviin elintarvikehankintoihin julkisen sektorin hankintalain puitteissa.

Hankkeen toteutus

Hankkeen toimintatavat kohti tavoitteen toteutumista:

  • Kootaan alueellisia KeHa-renkaita, jotka muodostuvat alueen ruokaketjun toimijoista
  • Järjestetään Kestävät elintarvikehankinnat – workshoptilaisuuksia KeHa -rengasalueilla.Näissä tilaisuuksissa perehdytään tarkemmin tarjouskilpailun toteuttamiseen käytännössä sekä esittellään hyviä esimerkkejä kestävien elintarvikehankintojen toteuttamisesta kuntaruokailussa
  • Aikaan saadaan keskusteluyhteys julkisen sektorin ruokapalveluiden sekä tuottajien ja pk-sektorin jatkojalostajien sekä alueellisten ruokaketjun kehittäjien välille
  • Innostetaan KeHa-rengasalueiden ruokapalveluvastaavia kestävien elintarvikehankintojen toteuttamiseen
  • Toteutetaan KeHa -renkaisiin osallistuville toimijoille hankintalakiin liittyvää neuvontaa hankintalakiasiantuntijan avulla
  • Toteutetaan KeHa-viestintää osallistumaan tapahtumien järjestämiseen valtakunnallisten sekä kansainvälisten yhteistyötahojen kanssa
  • Aktivoidaan KeHa-rengastoimintaan ruokapalveluhenkilöstöä sekä niiden sidosryhmiä henkilökohtaisissa tapaamisissa ja seminaarien tai muiden tapahtumien yhteydessä
  • Edistetään lisäksi kohderyhmän tietämystä TEM:n sekä YM:n alaisen kestävät elintarvikehankinnat eli KeHa -työryhmän laatimasta toimintaohjelmaluonnoksesta
  • Kartoitetaan Suomessa ja muissa Euroopan maissa julkisen sektorin kestävämpiä elintarvikehankintoja kehittäneiden projektien tuloksia sekä edistetään niiden levittämistä.

Kuntaruokailussa tilaa tuoreille lyhyen toimitusketjun elintarvikkeille

Savon ammatti- ja aikuisopiston alaisen EkoCentrian tuore selvitys esittelee ensimmäistä kertaa kattavasti lähiruuan käytön tilannetta kuntaruokailussa.
Lähikeittiöhankkeen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, hankitaanko julkisen sektorin keittiöihin lyhyen toimitusketjun tuotteita, ja mitä nämä tuotteet ovat.
Valtakunnallisena Lähiruokapäivänä 2.9.2008 julkaistun selvityksen mukaan lähituotteiden käyttäminen kuntakeittiöissä on mahdollista,
mutta vaatii tiivistä yhteistyötä ostajan ja toimitusketjun välillä.