Valtioneuvoston periaatepäätös
Valtioneuvosto teki 8.4.2009 kestäviä julkisia hankintoja koskevan periaatepäätöksen.
Päätöksen tavoitteena on kannustaa julkista sektoria kestävien hankintojen edelläkävijöiksi:
esimerkiksi muille sektoreille ja kysynnän luomiseksi ympäristömyötäisille tuotteille.
Päätöksellä kannustetaan kestäviin hankintoihin kaikkia julkisia toimijoita – valtion keskus- ja aluehallintoa sekä kuntakenttää.
Päätös asetti yleistavoitteet hankintojen kestävyydelle sekä erikseen tavoitteet seuraaville viidelle keskeiselle ryhmälle:
energia, rakentaminen ja asuminen, liikkuminen, ruokapalvelut, energiaa käyttävät laitteet ja palvelut.
Ruokapalvelujen tuottajia päätös ohjaa hankkimaan lisää luonnonmukaista, kasvisruokaa tai sesonginmukaisia elintarvikkeita.
| Luonnonmukaista, kasvisruokaa tai sesonginmukaista ruokaa tarjolla vähintään |
|
Vuonna 2010 |
Vuonna 2015 |
|
Valtion keskushallinto: |
kerran viikossa |
kaksi kertaa viikossa |
|
Kunnat ja valtion paikallishallinto: |
Suositus: kerran viikossa |
Suositus: kaksi kertaa viikossa |