Suomalaisen joulun perinteet

Suomalaisen joulun ulkoisiin ihanteisiin liittyvät runsaat jouluruuat, omatekoiset joulukoristeet ja joulusauna. Perinteisiä joulukoristeita ovat himmeli ja olkipukki. Oljesta tehdyt koristeet tulevat kekristä, sadonkorjuun juhlasta. Joulukalenterit tulivat Suomeen toisen maailmansodan jälkeen.

Tapa syödä runsaasti jouluaterialla periytyy muinaissuomalaisilta ja liittyy maatalousvuoden kiertoon sekä talvipäivänseisauksen tienoilla vietettyyn valon juhlaan. Suomalaiseen joulupöytään yleensä kuuluvia ruokia ovat muun muassa erilaiset laatikot, yleensä porkkana-, lanttu- ja perunalaatikot sekä erilaiset kalaruoat kuten kylmäsavustettu lohi, graavilohi ja graavisiika. Jouluaattona syödään yleensä riisipuuroa. Jouluna syödään myös joulutorttuja ja piparkakkuja. Lipeäkala ja puuro ovat vanhimpia kansan jouluruokia. Ohra vaihtui riisiin 1800-luvulla. Laatikkoruoat, luumukiisseli ja piparkakut omaksuttiin säätyläissaleista talonpoikaispöytiin 1800-luvulla ja 1900-luvulla. Joulukinkku syrjäytti kekripässin myöhään. 1940-luvulla sen haastajaksi tuli kalkkuna.

Lähde: Wikipedia

Jouluinen punajuuripatee

a 120 g /annos

10:lle 100:lle

0,800 8,000 kg punajuurisose (valmis)
0,250 2,500 kg luomukananmunaa
0,200 2,000 kg luomukermaa
0,005 0,050 kg merisuolaa
0,004 kg valkopippurijauhetta
0,020 0,200 kg luomuperunajauhoja

Sekoita punajuurisose, kananmunat, kerma (jätä perunajauhosuurukselle tilkka) ja mausteet. Lisää perunajauhosuurus. Kaada seos hyvinvoideltuihin vuokiin ja paista yhdistelmäpaistolla 130 asteessa noin tunti. Tarjoa viipaleina kasvislisäkkeenä.

Talven lumous

a 200 g/annos

10:lle 100:lle

0,300 3,000 kg puolukoita
1,400 14,000 kg vettä
0,150 1,500 kg mannasuurimoita
0,030 0,300 kg perunajauhoja
0,200 2,000 kg sokeria
0,150 1,500 kg kermaa

Kiehauta puolukat ja lisää ruismannat joukkoon. Keitä n. 10 minuuttia. Lisää sokeri ja veteen liuotettu perunajauho ja kiehauta. Vatkaa jäähtynyt seos kuohkeaksi ja lisää vaahdotettu kerma. Tarjoa kylmänä.

Ohjeet EkoCentria


Jouluinen punajuuripatee
Kuva: EkoCentria


Talven lumous
Kuva: EkoCentria